torstai 31. maaliskuuta 2016

Sukkia

Pääsiäisen automatkailujen aikana valmistui itselleni sukat. Ohje löytyy Sokeria ja langanpätkiä -blogista



Käynnistettiin töissä ompeluseura, teemme yliopistolle sukkia yliopiston väreissä, keltainen, harmaa musta ja valkoinen. Jokainen neuloja saa vapaasti toteuttaa sukat oman mielensä mukaan. Tässä minun ensimmäiset uva-sukat: 



Pääsiäiskori

Pääsiäistuliaisiksi virkkasin pari koria. Käytin 7-veljestä lankaa kaksinkerroin ja väliin jotakin Bilteman narua tukea antamaan. Näin jossain verkossa kuvan vastaavanlaisista ja siitä inspiroituna tein nämä.



Huivimania

Pari kerää vanhaa Novitan rose mohairia, virkattu isolla (10) koukulla  pelkkiä kiinteitä silmukoita.



Kaappia järjestäessä löysin kaksi neulottua huivia, jotka eivät oikein toimineet eikä ollut juuri käytettykään. Lanka on luultavasti Novitan jotakin puuvillatyyppistä lankaa vuosien takaa. Joka tapauksessa päätin purkaa ja virkkasin C2C tekniikalla kummastakin huivit jotka nyt mielyttää huomattavasti enemmän. Väriä ainakin riittää...