tiistai 30. joulukuuta 2014

Pukin apulainen

Tänä vuonna meni aika myöhään joululahjojen kanssa, vielä aattoaamulla oli tekemistä osan kanssa kun aaton aattona kertakaikkea loppui jaksaminen kesken :)

Ekana esittelyssä saapaskissat, jotka pitävät saappaan varret pystyssä. Tämä ohje on jostakin ikivanhasta ruotsalaisesta lehdestä kopioitu vuosia vuosia sitten. Itsellä käytössä vanha saapaskissa joka on käytössä hyvin pitänyt saappaat ojennuksessa. Nämä kissat on tehty vanhasta verhosta.



Välipalana väsäsin näitä tölkinvedintonttuja. Idea löyti tästä blogista ja ihan vapaasti sitten sovellin oman maun ja vetimen mukaan, käytössä 7-veikan jämät.


Lahjatoivomus oli punainen kaulakoru. Tein pelkistettyn spiraalin, keskellä siemenhelmet no 6 ja sitten "kierteessä" no 8 (4+4). Näin tuosta spiraalista tulee mielestäni tosi kiva. Näissä hemissä on reippaasti bling-blingiä, punainen lasihelmi jossa hopea sisus, mutta jouluaattona hätäisesti otetuissa kuvissa sitä ei kyllä erota. Korunsaaja oli tyytyväinen :)   



Kirjoneule on hauskaa mutta haastavaa, nyt meni jo suhteellisen hyvin. Nämä ovat Horatio and Oren -lapaset, maksullinen ohje Ravelystä. Näissä Nalle lanka, tuli saajalle ihan sopivat, mutta itselleni hieman pienet. Pitää kokeilla seuraava pari 7-veikasta.



Tiikerisukista näin kuvia Voihan villasukka-ryhmässä ja siitä sitten perussukka vauhidilla puikoille ja pakettiin. Lankana 7-veljestä. 


Pinteresissä on useampi kuva näistä led-kynttilöistä josta tehty lumi-ukkoja. Innostuin näistä yksi ilta ja väänsin niille korvalaput piipunrassista, liimasin silmät liimapistoolilla ja tein suun mustalla kynsilakalla. Taakse liimasin magneetin, eipä tarvi pimeässä sitten jääkaappia etsiä :)





torstai 18. joulukuuta 2014

Ylipolvensukat

Syksyn aikana tein itselleni ylipolvensukat, toimii kotioloissa hyvinä polvisukkina. Ohje on täältä. Ohjetta noudatin varressa, lopussa tein sitten tuttua perussukkaa ja kärkiin sädekavennukset. 7-veikkaa ja kolmosen puikot.






Kuusihimmeli

En uskonut että olisin tänäkin vuonna innostunut himmelin tekoon. Helmikurssilla Elenan kehittämä kuusimalli viehätti ja sellaisen sitten tein, vähän vahingossa soveltaen ja Elenan avulla. Himmeli on tehty 30 mm lasiputkista joissa on hopea kierre, kimaltelee kivasti kynttelikön valossa. Himmelistä tykkään kovasti, näyttää paljon paremmalta oikeesti kun mitä kuvissa.




lauantai 8. marraskuuta 2014

Pallomania

Osaan tehdä 30 helmen pallon vaikka unissani mutta tässä uuden mallisessa pallossa oli haastetta, eli piti ottaa isot helmet käyttöön ja tehdä useampi pallo ennen kuin oppi. Joskus on vain vaikeeta...enkä koskaan olisi uskonut että vihreistä palloista kootusta korusta tulisi oma lemppari. Ohje helmikurssilta.





Halloweeniksi väsäsin halloweenkorun: 



Jämävälipaloja

Viini/gögipullolle talviset asusteet. Nähnyt useampia tämän tyyppisiä kuvia netissä, eli oman pään mukaan 7-veikasta. 


Pussukka, ohje Suuri käsityö no 10/2014. Tein 7-veikan jämistä: 



Vanhasta uutta

Kauan ole haaveillut siitä että voisi tehdä vanhoista vaatteista uusia. Useita tunteja olen pinterestissä viettänyt joka tulvii hyviä ideoita. Tässä nyt näitä testauksia näytille:

 Vanha kulahtanut onpiece, josta vetoketju rikki --> kotitakki, idea täältä:

 

Miesten tpaidasta naisten paita. Sovelsin tätä ohjetta, kaavana käytin itselleni paremmin istuvaa paitaa:

 

Testasin tätä ohjetta ja hauskemmalla printtipaidalla tästä voisi tulla ihan kiva:



Huonosti istuva hihaton toppi ja vanha pieneksi jäänyt kietaisuhame, niistä tuli maksimekko:







sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Tossumania

Jossin blogissa oli näitä tossuja. Siinä kehuttiin kuinka helppoja ja nopeatekoisa nämä ovat joten pitihän sitä sitten heti testata. Eipähän näytä juuri miltään kun eivat ole jalassa, mutta yllättävä kivat ja lämpöiset jalassa. Ja tosiaan todella nopeat tehdä :) Ohje löytyy täältä.






Jossakin facebook-ryhmässä oli kivoja "kyläsukkia" näyttivät vähän ballerinoilta nilkkaremmin kanssa. Joku oli kommentoinut että kuvan perusteella on ihan helppo tehdä vastaavat. Kuvan perusteella en ole koskaan mitään neulonut mutta jotenkin tuntui että tähän haasteeseen piti tarttua. Ja että olen lopputulokseen tyytyväinen :) 



Lankana näissä on 7-veljestä. 11 silmukkaa/puikko ja puikot 3,5. "Nilkkaremmissä" on 10 kierrosta 1 o kiertäen 1 n. Tämän jälkeen päättelin puikolta 2 ja 3 kaikki paitsi 2 silmukkaa. Kantapää ja kiilakavennukset ihan normaalisti ja sitten sileetä neuletta kahdella puikolla silleen sopiva pätkä, kunnes lähdin lisäämään 2 ja 3 puikoilla 1 s/kierros kunnes kummallakin puikolla oli taas 11 silmukka. Sitten ihan normi sukkaa pari kierrosta ja kärkeen tavallinen nauhakavennus. Reunaan viimestely rapuvirkkauksella, n-joo en osaa oikein selittää... 

Harmaisiin tossuihin ajattelin että olisin tehnyt ison kukan tossun kärkeen. Kukasta tuli aivan liian iso tähän tarkoitukseen. Sukellus laatikkoon ja löysin päättelemättömän pipon. Ja siihen kukka sitten sopi hiukkasen paremmin... 



Kukan ohje löytyy täältä ja pipo on muistaakseni tämä rinsessa pipo.

maanantai 22. syyskuuta 2014

Iso jämäpeitto

Kesäkäsityönä mökillä on vuosia (todella monta vuotta...) ollut isoäidinneliöiden virkkaaminen 7-veikka jämälangoista. Jämälankoja on kertynt itseltä, äidiltä ja yhdeltä ystävältä. Periaate lapuissa on ollut että virkataan niin pitkälle kun lankaa riittää, eli välillä lapuista tulee yksi värisiä ja välillä monivärisiä. Joukossa on myös paljon raitalankojen jämiä. Tästä peitosta tosiaan näkee hyvin miten 7-veikan värikartta on vuosien varrella muttunut.



Peitossa on yhteensä 252 isoäidinneliötä ja kokoa peitolle tuli noin 178 x 148 cm (Peitto on kuvissa kaksinkerroin).


Mustaa lankaa tässä kului usampi kerä, eli siihen ei pelkät jämät riittäneet. Peitto on yhdistetty Arne & Carloksen "Neulo kesä kotiin" kirjan yhdistämistekniikalla. Yksinkertaiseen reunukseen löytyy ohje bunnymummyn blogista


keskiviikko 3. syyskuuta 2014

Jämätyyny ja olipa kerran verho

Mukavaa mökkipuuhaa. Sain pussillisen jämälankoja ja niistä virkkasin tyynynpäällisen.  Toinen puoli on yksi iso perinteinen isoäidin neliö:


Toinen puoli on sitten koottu Solstrikke blogin ympyrä neliössä lapuista: 


Käsityölehdessä oli kivoja virkattuja koreja ja sain päähänpiston että leikkaan yhden vanhan verhon kuteeksi ja teen siitä korin. Leikkaaminen oli yllättävän hidasta, paksu koukku ja "lanka" ei oikein istunut minun käteen... Lopuksi siitä tuli kun tulikin oikein tukeva kori ja kudetta riitti vielä toiseen lautasmaisempaan. Käyttötarkoituskin oli jo etukäteen mietitty, kerätä mökin kaapin päällä lojuvat purnukat yhteen paikkaan. 


Mitään ennen kuvaa en muistanut ottaa mutta koska verhoja oli pari tässä kuva siitä toisesta. Tästäkin verhosta on tarkoitus tulla jotakin aivan muuta, ajallaan :) 




maanantai 18. elokuuta 2014

Maybelle flower torkkupeitto

Ihastuin tähän maybelle kukkaruutun My Rose Valley -blogissa, testasin pari kukkaa ja siitä se ajatus sitten lähti...Loppuen lopuksi peitosta tuli n. 120 x 176 cm,  yhteensä 70 kukkalappua. Yhdistin lappuja sitä mukaan kun kukkia valmistui, myös yhdistämiseen löytyy ohjeita My Rose Valley -blogista. Peittoa viimesteelee utureuna tämän ohjeen mukaan. Peiton sai A. syntymäpäivälahjaksi, on kuulemma lämmin :)










sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Aito pikkujämäpeitto

Saaressa on vuosia ollut projektina virkata isoäidinneliöitä jämälangoista. Olen kasannut yhden ison peiton, josta vielä puuttuu reunus, musta lanka loppui viime syksynä.  Lappuja oli sen verran että aloitin ylijääneistä lapuista pikkupeiton kokoamisen. Viikonloppuna nyt sitten peitto josta tuli 109 x 103 cm valmistui. Peitto on yhdistetty Arne & Carloksen neulo kesä kotiin kirjan yhdistämistekniikalla. Reunuksen helppo ohje löytyi Bunnymummyn blogista.




Pikatilaus

Äiti halusi saareen uuden neulatyynyn. Pyysin jämälankoja ja virkkasin aurinkoisella terassilla tälläisen. Täytteenä myös jämälangan pätkiä. Malli on sama kun tämä eka afrikankukka kokeilu.