sunnuntai 31. tammikuuta 2016

c2c - hulluus

Nettiä surfatessa törmäsin c2c, eli corner to corner virkkaukseen. Tähän innostuin niin että heti piti päästä kokeilemaan. Tekniikka on helppo, katselin pari youtube-videota ja se riitti. Langat Nalle ja koukku 3,5.  Siitä tuli sitten pieni peitto mitoiltaan n. 110 x 85 cm. Peiton koko määräytyi ihan oman arvion mukaan kuinka pitkälle ko. langat riittäisivät. Noh, niitähän jäi tietty vielä toisiinkin projekteihin....





Olin samoista langoista tehnyt joskus neljä lappua jotka oli jo yhdistetty isommaksi neliöksi. Näiden lappujen ohje löytyy tästä. Lankoja kun riitti tein sitten yhden ison isoäidin neliön tyynyn taustaksi ja yhdistin tyynyksi:



Tyynyynpäällisen yhden sivun jätin lähes kokonaan auki ja sinne saa sitten tuon pienen peiton taiteltua säilöön :)



Virkattu poncho

Kesällä selatessani Oma koppa - Neliö -kirjaa oli vain pakko kokeilla kukkaneliön tekemistä. Mökillä sattui olemaan kolme eriväristä Nalle-kerää. Tehtailin sitten jonkin verran lappuaja ajatuksella että siitä joskus tulee jotakin. Sitten joskus syksyn aikana törmäsin tälläiseen valkoiseen ponchoon ja päätin että minun kukkalapuistalapuista tuleekin poncho. Harmaata ja vaaleeta lankaa ostin lisää ja noita kahta pitkää kaistaletta virkkasin sitten ihan fiilispohjalla aika paljon automatkojen ajankuluksi.

Lankana siis Novita Nalle ja koukku 3,5. Tätä on mukava käyttää ja on juuri sopivan lämmin pakkaspäivänä. Teksisi mieli tehdä myös yksivärisenä. Tälläinen siitä sitten tuli: