torstai 31. joulukuuta 2015

Pussukka

Virkattu kissapussukka päättää käsityövuoden 2015. Tämä lähti siitä että käsityöt jäi reissulle lähdössä kotiin. Paikallisesta marktetista musta ja valkoinen kerä Kartano-puuvillalankaa ja 2-koukku ja siitä sitten rohkeesti kokeilemaan tälläistä kuvan virkkausta kiinteillä silmukoilla, ilman mitään tarkempaa suunnitelmaa. Kuva on täältä. Virkkasin ympyränä. Ihan sattumalta sitten laatikosta löytynyt 20 cm vetuketju sopikin tähän. Nappilaatikosta löytyi päällystetty pieni nappi ja kissalle vielä rusetti kaulaan ja testivirkkaukseta valmistuikin pussukka.


keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Peitto pitkillä pylväillä

Joskus keväällä oli Facebookin Vilkasta virkkausta kuvia peitosta joka oli tehty harmaa-keltaisesta raitalangasta. Tähän ihastuin ja tietty heti piti aloittaa, vaikka matkalla oltiin. Kyseisen väristä lankaa ei ollut paikallisessa Smarketissa, joten ostin sitten tämän väristä, muistaakseni 8 kerää (?) Peitosta tuli noin 135 x 175 cm ja se on tehty pitkillä pylväillä. Lopuksi muutaman kierroksen koko peiton ympäri kiinteillä silmukoilla ja rapuvirkkaus viimeistelee reunan. Vaikea saada järkevän näköisiä kuvia pimeässä.



Joulujuttuja ja pillihimmeli

Tämän vuoden joulukorteissa oli kultainen tai hopeinen virkattu tähti. Joulukortteja olen tehnyt aina suomeksi ja ruotsiksi mutta tänä vuonna väsyksessäni tuli vain ruotsinkielisiä :) Samalla virkkausinnolla tein muutamia isompia koristesydämiä ja pienempiä sydämiä Kaikki käy koosenkoristeena, omaan joulukuusen laitoin myös muutman tälläisen tähden.






















Tampereen käsityömessuilta tuli ostettua pillihimmelin verkit ohjeineen. Ja siitä sitten viikoa ennen joulua tuli tälläinen pillihimmeli, jonka sai A joululahjaksi.



Tänä vuonna syksy on ollut sen verran kiireinen että joululahjoja tuli tehtyä aikasempia vuosia vähemmän. Yksi urban junglepipo valmistui sentään joululahjaksi. 


Ja sitten jotakin kivaa itselle, pienet virkatut vintturaiset punaiset korit.





sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Lisää virkkauksia

Virpi Siiran Oma Koppakirjasta katukivihuppari, vaaleanpunaisena versiona. Eri kokoisia isoäidinneliöitä, Isovelilankaa ja 5 koukku.




Kolminkertaisella 7-veikalla soikean muotoinen kori keittiön ikkunalaudalle.














Ostin kaksi kerää lisää Aavalankaa, jotta saisin pipon joka sopisis tähän huiviin. Langasta toinen Urban Jungle pipo ja omasta päästä virkattu pipo.



Helmitreffit Tuuralassa

Lauantaina olin Tuuralassa helmeilemässä koko päivän ja jotakin valmistuikin.

Joulupallo

Joulun punaista ja hopeaa


Tummempi punainen ja tumman ruskea 

Harmaata, hopeaa ja punaista


Pitkä koru, roosaa ja lilaa 

sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Halloween tuli ja meni

Halloween tuli ja meni ja kohta on marraskuukin jo ohi. Halloween viikonloppua varten tein pienen pääkallokorun. Pääkallot ovat delicahelmiä. Biserok.org:ista löytyy pääkallo-ohjeita.




Vilkasta virkkausta Facebook ryhmässä on ollut paljon Urban Jungele pipoja. Kuvat ei tässä anna pipolle oikeutta mutta Pipon ytimestä -blogissa on kivat kuvat ja ohje suomeksi. Tämä on nopea tehdä ja tähän meni melkein yksi kerä 7-veljestä.




lauantai 10. lokakuuta 2015

Virkkaushimo

Ostin heinäkuussa Virpi Marjaana Siiran Oma koppa Neliö kirjan ja siitä inspiroituneena on ollut useita virkkausprojekteja työnalla. Sain myös Oma Koppa ympyräkirjan syntymäpäivälahjaksi. Kummatkin kirjat innostavat kokeilemaan ja tekemään ja vihdoinin lähdin minäkin rohkeasti kokeilemaan ja soveltaman. Jotakin on valmistunutkin ja sain nyt vihdoin ne kuvattua.

Kotona sattui olemaan joku projekti Nallelangasta jonka purin ja sitten siitä (+ kahdesta ostetusta kerästä) valmistui villatakki isolla 5- koukulla, pääosoin kaksoispylväitä virkaten. Tein ensin kaksi kuusikulmaista palaa. Esim. tässä on kuvattu miten 6-kulmaisista paloista tehdään neuletakki. Jatkoin ensin takin leveyttä selkäosassa, yhdistin palat virkkaamalla. Sitten jatkoin hihojen pituutta ja koko takin pituutta. Lopuksi virkkasin suoraan takiin kaulus tms. palan. Ja tälläinen siitä tuli.
























Lisää Nallelankaa tähän projektiin ostaessa tarttui mukaan kaksi tarjouskerää Novitan aava-lankaa. Jotenkin se liukuväri vain puhutteli. Siitä sitten tuli ohella virkattua kolmiohuivi 8-koukulla käyttäen. Tässä noudatin ihan mallia (tai viimeinen reuna jäi pois kun lanka loppui). Malli löytyy Ravelrystä: Elise shawl



Minullahan on laatikot ja nurkat täynnä aloitettuja projekteja. Näitä ylläolevia virkatessa muistui mieleen että minulla on kassillinen ruskeata  Novitan Tennesee puuvillalankaa josta piti joskus vuonna x tulla neulottu takki. Kassi löytyi ja valmiit osat purin (en siis enään edes muista minka mallin mukaan ne osat oli ees tehty) Purettu lanka ja käyttämättömistä keristä tuli sitten tälläinen isoäitineliö-tyyppinen ratkaisu. Selkäpala on yksi iso neliö, tein sitten siihen suoraan etukaistaleet, ompelin sivusaumat, virkkasin hihat suoraan aukkoihin, kavensin niitä silleen tuntumalla (onneksi sentään kirjasin ylös mitä ekalle hihalle tein) ja lopuksi sitten virkkasin suoraan etureunoihin "kauluksen". Onnistuin käyttämään lähes kaiken langan, muutama metri jäi vain yli. 





maanantai 27. heinäkuuta 2015

Kesäneulomuksia

Sisko sai synttärilahjaksi Reaverse sukat. Ohje on maksullinen ja löytyy Ravelrystä.



Tänä kesänä on ollut villasukille tarvetta! Neuloin itselleni Nalle-langasta ruttusukat, ohje on lankahelvetti-blogista. Puikolla oli 14 silmukkaa. 






sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

Kesävirkkauksia

Kylmä kesä vaatii lämpimiä asusteita. Tein melkein jämälangoista ison hartiahuivin.  Langat eivät ihan riittäneet, joten piti välillä käydä lankaostoksilla, eli uusia jämälankajuttuja tulossa :) Pinterestistä löydetyn kuvan mukaan tein. Ensin iso isoäidin neliö josta sitten jatketaan kahdelle sivulle. Lopuksi pari kierrosta kiinteitä silmukoita ja rapuvirkkaus saa viimeistellä reunan. Tälle on ollut mökillä paljon käyttöä.





Jämälangoista tein myös tyynynpäällisen mökkityynylle. Malli on Abstract cats ja siihen löytyy ohjevideo tästä. Reuna on myös tässä kiinteitäsilmukoita ja rapureunus. 





sunnuntai 28. kesäkuuta 2015

Vihta tai vasta

Rustoopuorista ostin materiaalipakkauksen pellavaiseen saunavihtaan. Tästä tuli ihan hauska lisä mökkisaunaan.





Terassipeitto ja prinssi

Kesäkuun alkuun valmistui jämälankapeitto ja siitä lähtien se on ollut mökin terassilla hyvässä käytössä, tähän on hyytävässä kesässä mukava kääritytyä. Peiton alla tarkenee hyvin koska lankana on 7-veikka ja ehkä joku muu vastaava. Peitto on virkattu v-stitchillä (v-stitch googleen niin löytyy useita ohjeita). Tuota sinertävää lankaa minulla oli muutama kerä, purin yhden puolivalmiin tekeleen kun en enään muistanut mitä siitä piti tulla... Tätä väriä laitoin sitten joka neljäs rivi ja sitten vielä tuohon peiton reunaan. Pituutta peitolle tuli 215 cm ja leveyttä 128 cm.



Ruotsin prinssihäitä seuratessa virkkasin kissa-patalapun. Koska kyyseessä oli kuninkaalliset häät niin kissa sai sen kunniaksi pienen kruunun. Ohje patalappuun löytyi Vilkasta virkkausta-facebook ryhmästä. 



maanantai 1. kesäkuuta 2015

Kesätennarit

Viikonloppuna aloitettin mökkikausi.  Ei vielä mitään hellekelejä joten nämä viikonlopun aikana valmistuneet kesätennarisukat tulivat tarpeeseen. Ohje on Sokeria ja langanpätkiä blogista. Lanka 7 veljestä ja 48 silmukkaa.


lauantai 30. toukokuuta 2015

Helmitreffit

Työt ja loma on viime aikoina haitannut harrastuksia.Viime viikonlopun vietin Tuuralan helmitreffeillä. Oli hauskaa ja ennenkaikkea inspiroivaa. Siellä tein tälläisen herringbone-peyote kaksipuoleisen rannekorun. Tämä aiheutti tiettyjä haasteita väsyneelle eli ensin piti muutama prototyyppi-salmiakkikuvio tehdä ennenkuin malli alkoi hahmottumaan. Kummatkin puolet tehdään yhtä-aikaa ja pienimmät salmiakkikuviot yhdistin stretch-langalla, jotta korun saa ranteeseenkin. Helmet on hiukka isommat delicat, jotka olen siskokullalta saanut joululahjaksi.





Sain nyt samalla vihdoinkin kuvattu huhtikuussa helmikurssilla valmistuneita. Kesäksi kaulakoru jossa omassa mielstäni noi raidalliset helmet toimivat loistavasti. 



Ja sitten pieni rintakoru, peyotenauha.