sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Himmelitehdas

Ensin valmistui ikkunahimmeli ja siitä se tehtailu alkoi, valmistui yhteensä 6 tähtihimmeliä Elenan ohjeen mukaan, yksi hopeinen jäi itselleni muut lahjoiksi.








Samassa vauhdissa tein 3 askeettista himmeliä, 3-5 mm putkihelmistä. Askeettisen ohje löytyy Eijan Himmelikirjasta. Lahjoja kaikki. 





Sitten vielä lopuista lasiputkista oman pään mukaan väsätty pikkuhimmeli itselleni :) 






Joululahjaksi

Vähän pulleampi kissatyyny kun oma ja sattumalta toispuoleinen :). Ohje Tildalehdestä.


Tunnelmavalaistuksessa kuvattu puna-musta herringbone ja "pötkylät" pitkä kaulakoru. 



maanantai 17. joulukuuta 2012

Joulupossu

Sigrid joulupossu valmistui pari viikkoa sitten. Materialipakkauksen ostin vuosi sitten käsityömessuilta.




Valkoinen

Taas yksi kalanruotopistokoru...



Neulehame

Syksyn aikana valmistunut ja käytössä rypistynyt hame :) Ohje on Novitan syksyn lehdestä ja lankana 7-veljestä, mallin mukaan 5 eri väriä.



Ikkunahimmeli

3 mm hopeisista lasiputkihelmistä ikkunahimmeli. Väri muuttuu valon loisteessa.